—Mikaela Metelinen
Kiinnostuin valokuvauksesta jo lukioaikoina 2000-luvun alussa, kun opinnot Helsingin kuvataidelukiossa mahdollistivat luovia kokeiluja ja heittäytymistä perusopintojen ohessa. Pengerkadun pimiössä tulikin vietettyä tuntikausia aikaa. Canonin digijärkkärit ovat sittemmin korvanneet filmikameran ja kokeilut neulanreikäkameran kanssa. Rakkaus kuvaamiseen kasvaa vuosi vuodelta.
Olen luonnonvalokuvaaja mikä tarkoittaa, että ikuistan hetkesi pääasiassa ilman studio- ja keinovaloja. Käytössäni on erittäin valovoimaiset objektiivit, joilla kuvaus onnistuu erinomaisesti myös hieman hämärämmissä tapahtumavalaistuksissa. Voimme myös yhdessä ideoida valaistusta ja kuvauskohteesi mahdollisuuksia. Ota rohkeasti yhteyttä.
Mindfulness ja rauha on läsnä työssäni valokuvaajana. Kun kuvaan sinua, keskityn siinä hetkessä 100 % sinuun. Tutustun persoonaasi, toiveisiisi ja mieltymyksiisi jo hyvissä ajoin ennalta.
Huolehdin sinusta kuvausten aikana. Ei ole kiire. Ei tarvitse suorittaa. Meillä on aikaa. Hektisyys ja huolet näkyvät mielestäni aina lopputuloksessa. Siksi karkotan ne aina pois kuvaustilanteesta. :) Kuulen usein, että kamerani edessä on helppo olla ja jännitys sulaa nopeasti pois. Lupaan, että olet hyvissä käsissä kanssani.
Minulle on tärkeää luoda kuvauspäivästäsi sinulle ikimuistoinen elämys. Luova ja voimauttava hetki sinua itseäsi varten tai hyvissä energioissa luodut valovoimaiset kuvat tapahtumastasi tai brändiäsi varten.
Jos kuitenkin on kiire? Mikäli olet kiireessä ja tarvitset kuvauksen nopealla aikataululla, soita minulle ja katsotaan mitä voin tehdä. Jos oma kalenterini on täynnä, autan sinut eteenpäin - verkostossani on runsaasti luotettavia alan huipputekijöitä.
Rakastan kuvata erityisesti tapahtumia sekä sykähdyttäviä brändi- ja tuotekuvia sinulle, jotka jaat kanssani samat arvot. Kauttani onnistuvat myös sisällöntuotannolliset kuvaukset ja kuvapankkikuvat esimerkiksi sosiaalista mediaa, verkkosivuja tai kampanjaa varten. Minulla on pitkä kokemus matkailualalta ja matkailu on intohimoni. Kuvaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tästä alta löydät muutamia otteita portfoliostani.
Kiitos, että harkitset minua ikuistamaan ainutlaatuisen hetkesi. Alta löydät työnäytteitäni, joiden avulla voit tutustua kuvaustyyliini. Ota yhteyttä, suunnitellaan yhdessä juuri sinun toiveidesi mukainen kuvaushetki.
Ota yhteyttä ja kysy rohkeasti lisää – suunnitellaan yhdessä juuri sinun tarpeitasi vastaava kokonaisuus!
Kartoitetaan yhdessä brändisi elementit. Kuvauspäivän pituus on 4-6 tuntia sisältäen meikkauksen, kevyen päiväkampauksen sekä kevyen lounaan tai välipalan. Kuvaus voidaan toteuttaa yhdessä tai useammassa kuvauslokaatiossa. Saat kaikki kuvat käyttöösi.
Alk. 590 €
Häät tulossa? Tarvitsetko kuvaajaa firman juhliin festareille tai tapahtumaasi ikuistamaan? Kuvaan tapahtumia Uudenmaan alueella, sopimuksen mukaan myös muualla. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Alk. 365 €
Räätälöidään yhdessä juuri tarpeisiisi sopiva kokonaisuus. Kauttani saat tarvittaessa myös kuvauspäivän suunnittelun, somistuksen, kuvauslokaatioehdotuksia, meikkaajan sekä videokuvauspalvelut.
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja kysy rohkeasti lisää – suunnitellaan yhdessä juuri sinun tarpeitasi vastaava kokonaisuus!